Sotku ja rakkaus on esitys, jossa eri tavoin liikkuvat esiintyjät syövät, sotkevat, hellivät ja vajoavat kauhuun tuntemattoman tulevaisuuden edessä.
Sotku ja rakkaus on koreografi Kati Raatikaisen, skenografi ja esitystaiteilija Milla Martikaisen sekä työryhmän yhteistyö, jossa pohditaan, miltä tuntuu elää ihmisenä ilmasto- ja ympäristökriisien ajassa. Sotku, jonka olemme ihmiskuntana aikaansaaneet, on peruuttamaton, eikä häiriintynyttä ekosysteemiä voi vaihtaa uuteen.
Teoksessa tutkitaan ravinnon kiertoa syötävien materiaalien muodonmuutoksen kautta. Sotku ja rakkaus luonnostelee esiin vilpitöntä, riippuvaista, haluavaa ja tuhoavaa ihmistä. Aistillisuus ja tuhovoima asettuvat rinnakkain ehdottamaan ihmisyyttä, jossa vastuu ja nautinto yhdessä rakentavat toisenlaista suhdetta järjestelmiin, jotka eivät tunnista keskinäisriippuvaisuutta ihmisten ja ekosysteemien välillä. Teoksessa kysytään, millaista elämä on muuttuneessa maailmassa. Onko mahdollista toimia niin, että kaikki ihmiset ovat yhtä tärkeitä?
Sotkun ja rakkauden koreografinen lähtökohta on ollut suun suhde maailmaan. Suu sitoo ruumiimme ekologisiin kytköksiin. Suu hamuaa suuhunpantavaa, toimii läpikulkuaukkona ravinnon, hengitysilman, äänen, ulkoisen ja sisäisen tilan välillä. Suu yhdistää ihmiset ja useimmat toiset eläimet liikkeen evoluutioon. Suu sotkee, imee, puree, nuolee ja on ihmeissään. Kaikki, mikä on maailmassa, kulkee suumme ja ruumiimme läpi.
Projekti jatkaa Raatikaisen ja Martikaisen yhteistyötä ekologisesti kestävistä työtavoista ja esittävän taiteen saavutettavuudesta sekä monikriisin kokemuksen aiheuttaman surun ja voimattomuuden tunteen kanssa olemisessa.
Työskentelyn inspiraationa on ollut taiteilija ja tutkija Sunaura Taylorin kirja Disabled Ecologies, jossa ekologiaa ja vammaisteoriaa tarkastellaan rinnakkain. Taylor korostaa, että ihmisen vammauttamat ekosysteemit ovat materiaalinen todellisuus, joka on läsnä sekä ihmiskehossa että elinympäristöissä. Taylor esittää, että erilaisten rajoitteiden kanssa elämään oppineet ihmiset ovat välttämättömiä tiedon tuottajia, kun rakennetaan uudenlaista yhteisöllisyyttä ja huolenpitoa muuttuneessa maailmassa.
Sotku ja rakkaus -teoksen työskentelyssä on harjoiteltu kestäviä ja erilaisia tarpeita huomioivia työskentelytapoja. Osa teoksen esiintyjistä käyttää pyörätuolia.
Saavutettavuus ja esityshuomiot
Esitys sisältää syömistä ja ruualla leikkimistä sekä melko kovaa ääntä.
Esitykseen voi ottaa mukaan omat kuulosuojaimet. Esityspaikalla on myös saatavilla korvatulppia.
Esityksestä saa tarpeen tullen poistua ja tulla takaisin. Katsomo tulee olemaan näyttämön eli esiintyjien tilan ympärillä.
Kaikenlaiset reaktiot esitykseen ovat sallittuja. Katsomossa ei tarvitse istua hiljaa paikallaan.
Jos haluat tutustua esityksen kulkuun ja esitystilaan ennakkoon, voit saapua paikalle 15 min ennen esityksen alkua.
Selkokielinen tiivistelmä
Sotku ja rakkaus on esitys, jossa esiintyjät liikkuvat eri tavoilla. Osa esiintyjistä liikkuu pyörätuolilla.
Esitys kertoo maailmasta, joka muuttuu ilmaston ja ympäristön mukana. Vuodenajat muuttuvat, eläimiä ja kasveja katoaa. Tuttu ympäristö alkaa tuntua ihmisestä oudolta.
Teoksen tekijät ovat miettineet, millaista elämä on, kun maailma on muuttunut. Onko mahdollista toimia niin, että kaikki ihmiset ovat yhtä tärkeitä? Voisimmeko suhtautua samalla tavalla ympäristöön ja toisiin eläimiin? Voisimmeko huolehtia toisistamme ja ympäristöstä, niin kuin ympäristö huolehtii meistä antamalla ravintoa? Kaikki maailmassa ovat riippuvaisia toisistaan.
Esityksessä korostuu ajatus, että kaikki kiertää luonnossa. Ihminen on osa tätä kiertoa.
Suulla on tärkeä rooli esityksen koreografiassa. Suulla syödään, hengitetään ja pidetään ääntä. Se yhdistää ihmisen muuhun luontoon.
Esitys on tehty niin, että se huomioi työryhmän erilaisia tarpeita.
Koreografia: Kati Raatikainen
Valo- ja tilasuunnittelu: Milla Martikainen
Esiintyjät: Elina Hauta-aho, Kadar Khristan, Noora Västinen
Äänisuunittelu: Markku Essel
Pukusuunnittelu: Piia Rinne
Esiintyjäntyön mentori: Taru Aho
Antropologinen kontekstualisointi ja luova yleisötyö: Patricia Scalco
Läheisyyskoreografian konsultointi: Kaisa Kukkonen
Tuottaja: Rosaliina Elgland
Tuotanto: Zodiak – Uuden tanssin keskus, Kati Raatikainen, Milla Martikainen
Yhteistyössä: Humina ry
KANTAESITYS