Tanssin talon Pannuhallissa saa aivan elokuun lopussa ensi-iltansa taiteilija ja koreografi Tiia Kasurisen uusi teos ONSTAGE – The Concert. Kysyimme Tiialta muutaman kysymyksen teoksen taustoista.

- miltä tällä hetkellä näyttää; Mitä syntyy, kun nykykoreografia ja visuaalinen muodonmuutos kohtaavat musiikin tekemisen ja esittämisen praktiikat?

Meillä näyttää syntyneen keikan näköinen ja muotoinen tanssiteos! Esityksen aikana tanssi ja musiikki ovat keskiössä vuorotellen inspiroiden toisiaan, eikä kumpikaan olisi muodossaan ilman toista.

Lähdimme pää edellä syvään päätyyn tämän teoksen kanssa, ja nyt on syntynyt yhdeksän kappaleen albumi, poptähteä muistuttava drag-hahmo ja paljon kaupallisia koreografioita. Nykytanssi on läsnä hetkissä, somatiikassa ja kontekstissa, vaikka ulkoasu ensisilmäykseltä voi näyttää tyypillisestä tanssiteoksesta poikkeavalta.

- millä tavoin ajattelet koreografiaa tässä teoksessa ja kontekstissa?

Teoksen teemat, praktiikat ja referenssit ovat synnyttäneet monenlaisia liikelaatuja, joita on ollut kiinnostava tutkia nykykoreografin positiosta. Teoksen pääinspiraatio ovat poptähdet! Poptähtien kehollisuudet ovat liioiteltuja, rohkeita, humoristisia, herkkiä, sensuelleja ja rytmisiä.

Teemat ovat lisäksi synnyttäneet itsessäni paljon tunteita, jännitteitä, teatraalisuutta, huumoria ja haavoittuvaisuutta, jotka näkyvät dramaturgiassa ja valinnoissa.

Musiikkia säveltäessämme mietin, voisiko kappaleisiin suhtautua kuin pieniin, värähteleviin koreografioihin. Kappaleet hyödyntävät muun muassa toistoa, jännitettä, tempoa ja eri voimakkuuksia - aivan kuten koreografiat. Yritän suhtautua samalla tavalla laulamiseen, joka on itselleni uusi tapa käyttää kehoa. Jos äänihuuleni tekevät liikkeen, millainen koreografia levittyy tilaan? Laulu - pieni äänihuulten koreografia, joka synnyttää vireistä, epävireistä, voimakasta, herkkää, sekä kokeilevaa että geneeristä musiikkia.

- entä millaisia elementtejä liikekieleen ja liikkeeseen on nousemassa / on jo noussut?

Esityksessä nähdään sekä keikkakoreografioita imitovia tansseja, että spontaanimpaa, musiikin esittämisen synnyttämää liikettä. Kävin viimeisen vuoden “commercial dance”- tunneilla inspiraatioksi, ja sen lisäksi kävin laulutunneilla, oppien alkeet siitä, millaista kehollisuutta äänenkäyttö vaatii. Se on inspiroinut liikettä suuresti.

Teos leikittelee lavakliseillä. Yksi suosikkikoreografioistani teoksessa on nimeltään “aplodit”, joka inspiroituu yleisön mylvinnän vastaanottamisesta sekä siihen yllyttämisestä.

Fyysisyys on sana, joka on tähän mennessä noussut esiin keskusteluissa. Teos on fyysinen sen tekijälle ja potentiaalisesti myös sen katsojalle. Liike levittyy tilaan eri muodoissa.

- loppuun tarkoituksellisesti vähän provokatiivinen kysymys: Mikä tekee tästä popkonsertista nykytanssiesityksen?

Konteksti, työkalut ja intentio! Nykytanssi ja sen sisältämä tieto on ollut läsnä tekoprosessin jokaisessa hetkessä. Emme siltikään halunneet ottaa teosta ja sen muotoa liian vakavasti: tanssi löytyy teoksen sisällä pienistä hetkistä, katsojan heilumisesta, miimisistä koreografioista, somaattisista harjoitteista, rytmin kanssa tanssivista valoista, sekä no, sieltä äänihuulista!

ONSTAGE – The Concert Tanssin talon Pannuhallissa 31.8.–3.9. osana Helsingin juhlaviikkojen ohjelmaa, sekä 6.–12.9. Zodiak Stagella osana Zodiakin kausiohjelmaa. Esitys on Zodiakin ja Helsingin juhlaviikkojen yhteistuotanto.

Konsepti, koreografia: Tiia Kasurinen (she/her)
Esitys:
Tiia Kasurinen, Lydia Ofi Teresia (she/her), Amanda 007 (she/her), Olli Lautiola (he/him)
Äänisuunnittelu:
Olli Lautiola & Tiia Kasurinen
Valosuunnittelu:
Mikko Kaukonen (he/him), Sofia Linde (mentorointi, she/her)
Pukusuunnittelu:
Annukka Havukumpu (she/her)
Lavasuunnittelu:
Landys Roimola (she/her)
Liikegrafiikka:
Gabriel Boicel (he/him)