Zodiak – Uuden tanssin keskus ja HAM hakevat residenssitaiteilijoita Tennispalatsin HAM-Kulma-tilaan. Residenssi on suunnattu tanssin alan freelancereille sekä freelancer-pohjaisille työryhmille tanssilajista riippumatta. Nyt haettavat kahden viikon residenssijaksot toteutuvat huhti- ja kesäkuun välisenä aikana. 

Haluamme tällä ammattiresidenssillä tarjota paikan taiteelliselle kokeilulle, ilman painetta tulevasta teoksesta. Residenssi järjestetään HAMin maaliskuussa 2022 avautuvan Tanssi! – Liikettä kuvataiteessa 1880–2020 -näyttelyn yhteyteen, joka esittelee suomalaisten museoiden kokoelmien tanssillista liikettä ja ruumiillisuutta kuvaavia teoksia. 

Residenssitila avautuu suoraan kaupunkitilaan Tennispalatsin katutasoon ja tarjoaa taiteilijoille ja työryhmille harjoittelupaikan, joka työprosessin salliessa mahdollistaa myös esimerkiksi matalan kynnyksen demotilaisuuksien järjestämisen. Halutessaan työryhmä saa taiteellista konsultaatiota Zodiakin henkilökunnalta residenssijakson aikana. 

HAM-Kulma sijaitsee Eteläisen Rautatienkadun ja Jaakonkadun kulmassa, jonne tilan suuret ikkunat aukeavat. Residenssitilan koko on 9 x 7,5 metriä. Tilassa on äänentoisto, pieni keittiö ja wc-tilat. Huomioithan että tilassa ei ole joustolattiaa, mutta residenssien ajaksi tilaan tullaan tuomaan tanssiin soveltuva alusta. Kahden viikon yhtäjaksoiseen residenssiin sisältyy 500 euron residenssituki. 

Pyydämme hakemuksessa kertomaan, minkä jakson aikana haluat työskennellä. Tarkat työskentelyjaksot kerrotaan hakulomakkeessa. Hakemukseen voi halutessaan lisätä enintään kolmen minuutin mittaisen vapaamuotoisen videon. Videon ei tarvitse olla ammattimaisesti tehty, vaan toivomme siitä välittyvän tekemisen kipinän, sekä miksi residenssimahdollisuus olisi juuri sinulle ja työryhmällesi merkityksellinen. Haluamme tehdä hakuprosessista mahdollisimman helpon hakijoille ja suosittelemme lyhyitä avauksia residenssisuunnitelmasta. 

Hakemuksen viimeinen jättöpäivä on pe 18.2.2022. Residenssivalinnat tekee Zodiakin ja HAMin muodostama pieni työryhmä. Kaikkiin hakijoihin ollaan yhteydessä viimeistään viikolla 10. Jätä hakemus täyttämällä tämän linkin takaa löytyvä lomake:

https://zodiak.gruppo.fi/online-applications/index.php/862787/lang-fi

Lisätiedot: Rosaliina Elgland, production@zodiak.fi