Mitä jää jäljelle sen jälkeen kun saatanakin on kuollut?
– Se affektiivinen sekamelska, jossa tänä aikana elämme!

”Post-satanistinen tilanne” on nimi ajalle, jossa yksilöille ja yhdessäololle vihamielisiä affekteja ei pystytä enää symbolisoimaan eli sitomaan tunnistettaviin hahmoihin. Tuossa ajassa olemme muuttuneet riivaajiksi itsellemme ja toisillemme. Vastapuolen demonisoinnista on tullut osa poliittisen keskustelun arkipäivää.

Mutta miksi myös taide ja populäärikulttuuri palaavat demoniseen kuvastoon? Jos emme usko persoonalliseen pahaan, mihin tarvitsemme Pahan figuuria, jossa nostalgia ja emansipaatio sekoittuvat toisiinsa? Olisiko mahdollista luoda kestävämpi ja yhteisjaollisempi suhde välillämme ja ympärillämme riehuviin, ihmistä mahtavampiin voimiin? Miten sen voisi tehdä tanssin keinoin?

Esityksen alussa kolme tanssitaiteilijaa, yksi näyttelijä ja harpisti löytävät itsensä edellä kuvatusta tilanteesta.  Seuraa sarja koreografisia tapahtumia, joissa näkymätön affektiivinen avaruus ja siitä heräävät mahdollisuudet piirtyvät esiin monin eri tavoin. Ympäröivään kuolon universumiin alkaa avautua toivon perspektiivi.

Esitys on osa Esa Kirkkopellon taiteellista tutkimusta koskien ruumiillista esiintymistä posthumanistisessa tilanteessa.

 

Esiintyjät: Leila Kourkia, Leena Nordberg, Elina Pirinen, Rasmus Slätis & harpisti Katri Tikka
Ohjaus ja koreografia: Esa Kirkkopelto
Valo- ja äänisuunnittelu: Mikko Hynninen
Puku- ja tarpeistosuunnittelu: Jouko Korkeasaari
Esitysdramaturginen mentorointi: Pauliina Hulkko
Tuottaja: Inari Pesonen
Tuotanto: Zodiak – Uuden tanssin keskus, Saatana on kuollut -työryhmä, O linjär ry

Tukijat: SKR Uudenmaan rahasto, Baltic Circle -festivaali, Tampereen yliopisto

KANTAESITYS