Maanantai 10.11.2014Aloitin työni Zodiakissa tutustumalla tulevien viikkojen aikatauluuni. Luvassa on kaikkea mukavaa, millaista en uskonut kokevani TET-viikkojeni aikana. Lisäksi kiersin työpaikkani tilat läpi yhdessä Zodiakin harjoittelijan kanssa…
Koreografi Virva Talosen Vuosirenkaat saa viimeiset silauksensa Kaapelitehtaan Pannuhallissa. Esitystilan rakentaminen on käynnistynyt pääsiäisenä, jolloin valosuunnittelija Nanni Vapaavuori sekä äänisuunnittelija Jaakko Kujala ovat rakentaneet tilaan…
Zodiakissa on parhaillaan käynnissä valokuvauskurssi Liike kuvaksi. Kurssin toisen kerran teema oli "linjat sommittelun pohjana".Kurssin vetäjä Uupi Tirronen tallensi omalla kamerallaan tunnelmia kurssilta. Tanssivana mallina toimi Hanna Pajala-Assefa.
Kuva: Vera Nevanlinna. Kuvassa: Virva Talonen (takana), Riikka Räsänen, Marjo Kuusela.Koreografi Virva Talosen Vuosirenkaat saa ensi-iltansa Pannuhallissa 26.4. Maaliskuussa harjoitussalissa teoksen kimpussa ovat tanssijat Marjo Kuusela, Unna Kitti, Arja…
Vain kaksi viikkoa ensi-iltaanSyksyn treenijakso on mennyt hirvittävällä vauhdilla ja suurella tyyneydellä.Elokuun alussa aloitetut treenit päättyivät heti ensimmäisen viikon jälkeen pieneen haveriin ja Mamban varpaan murtumaan. Pari viikkoa jouduimme…
Zodiakin senioritanssikurssilaiset vierailivat syyskuun alussa Kanneltalossa ja Stoassa Tarinoita elämästämme -esityksellä. Gabriela Aldana-Kekonin ohjaama elettyä elämää ja sukupolvien välistä kohtaamista käsittelevä esitys liikutti ja ihastutti…
Keravalaisen Sompion koulun kahdeksasluokkalaiset Annina Vienola ja Ella Holappa ovat olleet kuluneen viikon tutustumassa työelämään Zodiakissa. Tällä kertaa Zodiakin päiväkirjassa tytöt kertovat omin sanoin TET-viikostaan. Ensimmäinen päivä Lähdimme…
Berliiniläiskoreografi Jana Unmüßigin ryhmäteos Colour, Colour saa kantaesityksensä Zodiakissa 20.3. Teos on kiehtova matka minimalistisen liikkeen ja komposition merkitykseen koreografiassa. Pienten liikkeiden takana on ajatus aistimusten ja kokemisen…
Sivuaskel / Side Step Festival 2013 kokosi mahtavan määrän tanssin ja esitystaiteen ystäviä Kaapelitehtaalle 6.–10.2. Tänä vuonna jo yhdettätoista kertaa järjestetyllä Sivuaskel-festivaalilla todistettiin festivaalihistorian suurin yleisömenestys:…
Tanssija, cembalisti ja sopraanolaulaja. Koreografi Anna Mustosen Di anima et di corpossa esiintyy kolme solistia, jotka kukin yhdistävät musiikin ja nykytanssin. Teos liikkuu konsertin ja tanssiteoksen välimaastossa; 1600-luvun cembalo- ja…
Tanssija, cembalisti ja sopraanolaulaja. Koreografi Anna Mustosen Di anima et di corpossa esiintyy kolme solistia, jotka kukin yhdistävät musiikin ja nykytanssin. Teos liikkuu konsertin ja tanssiteoksen välimaastossa; 1600-luvun cembalo- ja…
Viisi taiteilijaa, viisi tarinaa. Saksalaisen Thomas Lehmenin „Bitte..."-teoksen muotoutumiseen vaikuttavat viisi vahvaa koreografi-tanssijaa: Lehmenin itsensä lisäksi Hermann Heisig, Eeva Muilu, Vera Nevanlinna ja Liisa Risu. Teoksen teemana on…
Joona Halosen ryhmäteos Toinen puoliaika saa ensi-iltansa torstaina 6.9. Zodiakin näyttämöllä. Tällä kertaa Z-päiväkirjassa on tarjolla muutama tunnelmapala ensi-iltaa edeltävältä viikolta. 27.8.klo 11.00Puvustajalla tenkkapoo, aivonystyrät ratkoo ja…
Favela Vera Ortizin Koreografin vastaanotto levittäytyi sunnuntaina 26.8.2012 kylpyläteemalla Keravan taidemuseolle osana museon avajaistapahtumia. Lauantaina 8.9. klo 12-12.45 nähtävissä vielä viisi uutta esitystä osoitteessa Kultasepänkatu, 04250…
Portugalilaisen taiteilijaparin Ana Borralhon ja João Galanten Atlas Helsinki -teoksen työprosessi pyörähti käyntiin Pannuhallissa tiistaina 14.8. Kevään ja kesän aikana avoimella haulla mukaan valitut 100 eri-ikäistä, eri ammatti- ja elämäntaustoista…
Pannuhallissa on ollut kiireinen viikko. Human Interface -teoksen rakennus alkaa olla loppusuoralla, ja maanantaiaamun ja perjantai- illan välinen muutos on ollut huima. Tyhjyttään kaikuva halli on pala  palalta muotoutunut futuristisen utuiseksi…
Helmikuun toisella viikolla koettiin jälleen monia kiinnostavia kansainvälisiä vierailuteoksia, luentoja ja keskusteluja kun Zodiak ja Pannuhalli pukeutuivat pinkkiin Sivuaskel/Side Step -festivaalin kunniaksi. Sivuaskel järjestettiin tänä vuonna jo 10…
Torstaina 19.1. juhlittiin kevätkauden ensimmäistä ensi-iltaa rakastavissa tunnelmissa. Tanssitaiteilija Maija Mustosen luotsaamassa teoksessa The Greatest Love Songs nähtiin kymmenen syvien tunteiden täyteistä sooloteosta, esittäjinä ja koreografeina…
Galleria Kandelan, Zodiakin ja Teatterimuseon Valoturismia! -seminaari vei bussilastillisen ihmisiä katsomaan pääkaupunkiseutua uudesta näkökulmasta: kiertoajelulla tutustuttiin valaistuskohteisiin sekä ylipäätään julkisen tilan valaistukseen. Lähtöpaikka…
Berliiniläistaiteilijat Jared Gradinger ja Angela Schubot olivat residenssissä Zodiakissa 1.–10.9. Koreografipari työskenteli aluksi kahdestaan uusia teosideoita työstäen ja lisäksi kuuden päivän ajan yhdessä suomalaistanssijoiden kanssa. …
Toukokuun viimeisenä lauantaina, kauden viimeisen esitysillan jälkeen juhlittiin Zodiakin perinteisiä kevätjuhlia Pannuhallin alakerrassa. MONOGRAM-esityksen aikana syntyi keittiössä jos jonkinlaista maittavaa purtavaa. Herkkuja salakuljettamassa…
Kevään Z-freessa koreografi Liisa Risu ja Circus Maximus avasivat harjoituksensa yleisölle. Kyseessä oli tulevan teoksen ensimmäinen harjoitusjakso ja sen avoin näyttö.   Z-freen aluksi koreografi Liisa Risu esitteli yleisölle harjoitusten…
Maaliskuun alussa 3.3.2011 nostettiin malja kauniissa ja koskettavissa tunnelmissa. Carl Knif ja Elina Pirinen olivat juuri kantaesittäneet omat soolonsa Claude glass ja Lover of the Pianist Zodiakin näyttämöllä. Kaksi omaperäistä, vahvaa ja…
Yhdeksäs Sivuaskel / Side Step -festivaali tarjosi jälleen mieleenpainuvia hetkiä talvisessa Helsingissä. Jokavuotiseksi muuttunut nykytanssifestivaali on aina enemmän kuin vain sarja esityksiä, ja niin tänäkin vuonna: festivaaliohjelmassa oli…
Yhdeksäs Sivuaskel / Side Step -festivaali tarjosi jälleen mieleenpainuvia hetkiä talvisessa Helsingissä. Jokavuotiseksi muuttunut nykytanssifestivaali on aina enemmän kuin vain sarja esityksiä, ja niin tänäkin vuonna: festivaaliohjelmassa oli…
Satu Tuomiston ja Mariskan & Pahojen Susien vauhdikkaassa teoksessa Keittönpöydällä Pannuhallissa tanssittiin ja soitettiin täysin sydämin tunneskaaloista toisiin. Ensi-ilta 22.1.2011 jatkui reggaevoittoisen klubin merkeissä ja siellä yleisökin innostui…
Und er libet -ryhmän uutuusteoksessa Gisellen keveys ja kuolema Zodiakin näyttämöllä nähtiin vakuuttavan kepeä joukko monitaiteellisia ja -taitoisia nuoria.  Ensi-iltaa vietettiin 30.10.2010. Yksi illan suosikkivieraista oli Tovi. Kuvassa Tovin seurana…
Koreografien Jenni Koistisen ja Virva Talosen uutuusteos Leena ja Pertti toi näyttämölle myös Jennin isän Pertti Koistisen ja Virvan äidin Leena Talosen. Koskettavan perhepotretin ensi-ilta oli Zodiakissa 18.9.2010. Kuten perhekuvioon sopii, näissä ensi…
Valotaiteilija Mia Kivisen, tilataiteilija Salla Salinin ja äänitaiteilija Johanna Stormin suunnittelema Kolme huonetta -teos oli ensi-illassa Zodiakin salissa C4 tiistaina 14.9.2010. Kolmikko oli kutsunut teokseensa kolme tanssijaa koreografioimaan…
Valotaiteilija Mia Kivisen, tilataiteilija Salla Salinin ja äänitaiteilija Johanna Stormin suunnittelema Kolme huonetta -teos oli ensi-illassa Zodiakin salissa C4 tiistaina 14.9.2010. Kolmikko oli kutsunut teokseensa kolme tanssijaa koreografioimaan…
Taiteellinen johtaja Harri Kuorelahti, tuottaja Outi Järvinen ja tiedottaja Jaana Tamminen eli Zodiakin kolmihenkinen delegaatio oli mukana kansainvälisillä Tanzmesse-messuilla Düsseldorfissa, Saksassa 25.–28.8.2010. Zodiakilla oli messuilla tänä vuonna…
Amerikkalainen koreografi- ja tanssijalegenda Deborah Hay loi uuden teoksen kuudelle suomalaistanssijalle Zodiakin ja Karttunen Kollektivin kutsumana. Lightening-teoksen ensi-ilta avasi huikeasti Helsingin Juhlaviikot 20.8.2010. Ainutlaatuista ensi…
Amerikkalainen koreografi- ja tanssijalegenda Deborah Hay loi uuden teoksen kuudelle suomalaistanssijalle Zodiakin ja Karttunen Kollektivin kutsumana. Lightening-teoksen ensi-ilta avasi huikeasti Helsingin Juhlaviikot 20.8.2010. Ainutlaatuista ensi…
Koreografi Hanna Brotheruksen ja Koiton Laulu -kuoron En lähde täältä salaa -teoksen uusintaensi-ilta sujui 8.8.2010 dramaattisissa tunnelmissa, kun Pannuhallin ulkopuolella riehui ennätyksellinen ukkosmyrsky. Jylinä ei onneksi kuulunut sisälle asti –…
Koreografi Eeva Muilun ja hänen 34 hurmaavan esiintyjänsä Yhdessä-teoksen ensi-iltaa vietetttiin torstaina 20.5.2010 Kaapelitehtaan Pannuhallin alakerrassa. Esiintyjissä on myös neljä ammattilaistanssijaa, mutta heidän lisäkseen vain muutamalla…
Zodiakissa juhlistettiin 27.4.2010 koreografi-tanssija Sari Palmgrenin ja esitystaiteilija Anna Estarriolan teosten yhteisillan ensi-iltaa. Sari Palmgrenin sooloteos Animal Motion ja Anna Estarriolan kolmen esiintyjän In & Others -teos kokosivat…
Zodiakissa juhlistettiin 27.4.2010 koreografi-tanssija Sari Palmgrenin ja esitystaiteilija Anna Estarriolan teosten yhteisillan ensi-iltaa. Sari Palmgrenin sooloteos Animal Motion ja Anna Estarriolan kolmen esiintyjän In & Others -teos kokosivat…
Galleria Kandelan valosuunnittelijoiden Tarja Ervastin, Terike Haapojan, Mia Kivisen, Marianne Laguksen ja Sirje Ruohtulan luoma Valoarkisto-installaatio avautui Kaapelitehtaan Pannuhalliin 22.4.2010. Valoarkisto koostuu viidestä lyhyestä valoteoksesta…
Galleria Kandelan valosuunnittelijoiden Tarja Ervastin, Terike Haapojan, Mia Kivisen, Marianne Laguksen ja Sirje Ruohtulan luoma Valoarkisto-installaatio avautui Kaapelitehtaan Pannuhalliin 22.4.2010. Valoarkisto koostuu viidestä lyhyestä valoteoksesta…
Koreografi Liisa Pentin uutuusteoksen Stage Animals #2: Sissi, anno 2010 ensi-iltabileet pidettiin keskiviikkona 7.4.2010 Pannuhallin alakerrassa lämpiössä. Musiikki soi ja Ruoholahdesta oli tilattu läjä pizzoja. Kuvassa on käynnissä pizzojen…